Wide Minds 2011 -konferenssi

Comenius-projekteissa koulut voivat saada rahallista tukea kansainvälisen toimintansa tukemiseksi. Wide Minds puolestaan on verkosto, joka kokoaa yhteen kansainvälisydestä ja tietotekniikan hyödyntämisestä kiinnostuneita kouluja, jotka sitten yhdessä suunnittelevat koulutukset ja tekevät rahoitushakemukset. Käytännössä tarkoituksena on, että ryhmä eurooppalaisia luokkia opiskelee jotain tiettyä aihepiiriä yhdessä. Internet tarjoaa sellaiseen hyviä etätyökaluja, kuten virtuaalisia luokkatiloja, joissa kaikki oppilaat voivat työskennellä fyysisestä sijainnista ja ajasta riippumatta. Toki myös samanaikaisopetus onnistuu verkon yli. Usein tavoitteena voi olla myös fyysinen tapaaminen, eli luokkien vierailut toistensa luona. Tämän kaiken rahoittamiseen voi hakea Comenius-rahaa.

Kuvassa opettajia Ruotsista, Tanskasta, Turkista, Kyprokselta ja Espanjasta työstämässä ”School of the Future” -projektiaan.

Tällä kertaa opettajien yhteinen tapaaminen oli Turkissa, Antalyan maakunnassa, Alanyan länsipuolella. Konferenssin alussa pidettiin luentoja, joissa käsiteltiin yleisiä asioita yhteistyön ja hakemuksen teon tueksi. Niiden jälkeen siirryttiin workshop-työskentelyyn.

Työskentely workshopeissa alkoi niin, että aulatiloihin oli perustettu viisi eri aiheista pöytää, joiden ääreen opettajat alkoivat kerääntyä kiinnostuksensa mukaan. Noissa ryhmissä sitten kukin esitti omia ideoitaan ja toiveitaan siitä, minkälaisia projekteja haluaisivat toteuttaa. Näin asiat tarkentuivat ja aihekokonaisuuksien puitteissa syntyi pienempiä ryhmiä. Se tapahtuikin melko nopeasti ja leppoisasti, ja sen jälkeen ryhmät alkoivat kehittää suunnitelmiaan ja kirjoittaa rahoitushakemuksiaan ihan konkreettisesti.

Rahoitushakemusten dead line on alkuvuodesta, joten niitä on vielä aikaa hioa etätyönä. Päätökset rahoitusten saamisista tulee kesällä, ja kaksivuotinen työskentely luokkien kesken voi alkaa syksyllä 2012.

Lisäksi konferenssin aikana syntyi muitakin yhteistyösuunnitelmia. Esimerkiksi ruotsalaisten School of the Future -ryhmän varsinaisesta laajemmasta projektista suunnittelimme pienempää lukuprojektia, jota voitaisiin toteuttaa kevyellä tavalla verkon yli muidenkin, kuin varsinaisessa projektissa mukana olevien kanssa. Idean isä on Malmössä toimiva englannin ja sosiaalisten aineiden opettaja Michael McCartney, ja hänellä oli suunnitelma, jossa etsittäisiin ja luettaisiin tunnettua kirjallisuutta, josta löytyisi käännökset kaikille osallistujakielille. Noista voisi sitten käydä niistä keskustelua virtuaalisesti esim. Windows Liven ryhmissä. Oulustakin löytyi heti useita halukkaita yläluokkien opettajia tällaiseen. Tanskalaisten kanssa suunnittelimme pohjoismaista projektia, johon voisi osallistua Tanskan ja Suomen lisäksi myös Ruotsi ja Norja. Siinä voisimme yhdessä kääntyä esim. Nordplus junior -ohjelman puoleen.

Osallistujista jokseenkin kaikki saatiin ryhmäkuvaan, mukana kaikki kolme suomalaista: eturivin oikeassa reunassa Jouko Lindberg ja toisena vasemmalta Aila Saastamoinen, allekirjoittanut kolmannen rivin vasemmassa reunassa. 

Kouluista moskeijaan

Aamupäivän projektien työstämisten jälkeen lähdettiin vierailemaan paikallisiin kouluihin. Osa meni lukioasteelle, osa yläasteelle ja oma ryhmäni tutustui ala-asteen kouluun.

Koulun pihalle ajavan bussimme piiritti ryhmä iloisia oppilaita ”Hello” -tervehdyksineen. Kaikilla oli päällään koulu-univormut, mutta niissä sai näköjään olla koulun vaakunan lisäksi omiakin kirjailuja. Eräälläkin pojalla siinä taisi olla hämähäkkimies. Koulurakennus ja luokat olivat perinteisiä normiluokkia, ja oppilaista henki yllättävän reipasta iloisuutta, rohkeutta ja kiinnostusta vieraisiin. Olimme odottaneet jotenkin tiukempaakin kuria.

Oppilaat olivat ulospäinsuuntautuneita ja kyselivät paljon. Oikealla luokan opettaja.

Turkkilaiset eivät puhu kovin paljon englantia, ja hotellin henkilökuntakin hallitsi paremmin saksankielen. Koulun opettajista vain muutama puhui englantia, ja esimerkiksi rehtorilla oli tulkki vierellään. Englannin opetusta kouluissa on lisätty ja nyt näillä ala-asteikäisilläkin englantia on 3 tuntia viikossa. Oppilaat kyselivätkin innokkaasti ”What’s your name”, ”How old are you” -tyyppisiä kysymyksiä. Näytin puhelimen näytöltä viime jouluista kuutamokuvaa Kempeleestä,  ja se aiheutti huomattavaa hilpeyttä lapsissa.

Se, paljonko turkkilaislapset kuulevat englantia muuten, voi sitten olla toinen juttu. Meillähän lapset kouluenglannin lisäksi kuulevat sitä koko ejan eri medioista. Täällä ei esimerkiksi kuule juurikaan länsimaista musiikkia muuta kuin hotellissa joskus.

Ranskalaisopettajat jututtamassa innokkaita oppilaita.

Koulupäivän pituus on 6 tuntia, ja yhden tunnin kesto 40 minuuttia. Aamulla opiskellaan 4 tuntia, sitten on lounastauko, jonka perään on vielä 2 tuntia koulua. Maanantaisin ja perjantaisin päivä päätetään kokoontumalla yhteen laulamaan kansallislaulu. Koulun perustavoitteena on kasvattaa erilaisuutta hyväksyviä kansalaisia, olipa sitten kyse uskonnosta tai mistä muusta tahansa. Tavoitteen takana on rauhan edistäminen maailmassa.

Koulujen jälkeen käytiin tutustumassa tippukiviluolaan, sen jälkeen ajelimme busseilla serpentiinitietä ylös vuorelle, jonka huipulla oli Alanyan linnake. Maisemat oli hurjat ja auringonlasku kaunis. Itse linnakkeeseen emme sitten menneetkään tutustumaan, koska eivät suostuneet ottamaan maksua euroissa, vaan käteisenä liiroissa. Siihen ei oltu varauduttu, joten päätimme sitten vain tutustua linnan ympäristöön ja nauttia maisemista. Myyjärouvat kangastiskeillään eivät nuukailleet euroista, vaan tekivät kauppaa mielissään ja puhuivat niin englantia kuin ruotsiakin. Ammattilaisia!

Käynti islamilaisessa moskeijassa oli varsin vaikuttava kokemus. Siellä oli perjantaina viiden maissa ihmisiä rukoilemassa, joten menimme sisään vasta rukoilun päätyttyä. Edessä oleva pappi luki seremonioita kuulijoille, joita käyntimme ei tuntunut häiritsevän ollenkaan.

Päivän aikana yksi jos toinen valitteli pahoinvoinnista ja vatsakivuista. Hotellille palatessamme huomasin samoja merkkejä itsessänikin ja pian tauti olikin päällä. Iltapalaa ei voinut ajatellakaan, ja yö kului vatsaa pidellessä ja toiletissa rampatessa. Aamuksi olo vähän alkoi helpottaa ja aamupalaa kävin kokeilemassa muutaman mehulasin muodossa. Pysyi sisällä, joten tämän artikkelin jälkeen lähden kokeilemaan lounasta. Jospa sitten pääsisi taas iltapäiväksi porukoiden mukaan. [Lisätty jälkeenpäin: Lähtemättä jäi, koska lounas alkoi ilmoittelemaan olemassaolostaan ja pakotti palaamaan busseilta takaisin hotelliin]

Vatsaongelmissa kärvistelee parhailla koko suomalaisryhmämme, samoin muut pohjoismaalaiset on jokseenkin kaikki osansa saaneet. Matkanjohtaja Polly oli tietääkseni ensimmäinen ”uhri” jo keskiviikkona, joten hänellä jäi International Marketplace kokonaan väliin.

Kansantanssia ja napatanssia

Illallisen jälkeen pääsimme seuraamaan kerrassaan upeaa kansantanssiesitystä, jonka meille tarjosi alanyalainen nuorten tanssiryhmä. Vauhtia riitti ja myöskin vuorovaikutusta yleisön kanssa syntyi. Jossain vaiheessa he poimivat lavalle yleisön joukosta pari rohkeaa, ja sitten itselläniki videokuvaus päättyi siihen, että tuli lähtö lavalle. No, hetken kuluttua siellä tanssi koko yleisö!

Tanssiesitys huipentui – mitenpä muuten, kun Turkissa ollaan – perinteiseen napatanssiesitykseen. Vaan ei jäänyt sekään vaille vuorovaikutusta. Rouva kävi reippaasti hakemassa yleisön joukosta kolme sankaria, jotka saivat kunnian esitellä omia napatanssitaitojaan. Pitää kyllä hattua nostaa noille Walesin, Ranskan ja Tanskan miesopettajille, jotka eivät jääneet yhtään pekkaa pahemmiksi lavalla, vaan homma hoitui mallikkaasti yleisön taputtaessa innolla mukana.